Seiska tarjous – 7 päivää merillä

Kokki Felipe astui sisään ja mulkaisi syömätöntä ruokaa. — Siat, hän sanoi. — Saatanan siannaamaiset siat.

He katsoivat pientä miehenkäppänää jonka ainoa hyve oli se, että hän kykeni kestämään viidenkymmenen asteen lämpötiloja ja vielä viheltelemäänkin. Hänen kokintaitonsa oli ollut mo­nen väittelyn aiheena vuosien mittaan, ja yleensä oltiin yhtä mieltä siitä että jos hän olisi ollut kala eikä kokki hän olisi varmastikin hukkunut. Mutta Felipe oli ylpeä, ja miehistö oli op­pinut syömään hänen tarjous keitoksensa ja hymyilemään. Se ei ollut helppoa, mutta rommipulloista oli apua. Ilman rommia hei­dän makunystyränsä olivat taas heränneet toimimaan, ja taval­lisesti niin hyvin vuoratut vatsat panivat voimallisen vastalau­seen.

– Minä olen tehnyt ruokaa koko iltapäivän, Felipe pajatti kimeällä äänellään, — ja te heitätte sen päin naamaa kuin pas­kan.

– Felipe, yksi juttu täytyy ainakin myöntää, Panacero sanoi vakavasti lopetettuaan Seiska tarjous pelinsä. — Sinä olet helvetin terävä. Täällä me on kaikki istuttu yli tunti ja yritetty miettiä miksi tätä mönjää sanoisi, ja sinä sen kuin marssit sisään nimi huulillasi. Paskaa.

Ympäriltä alkoi kuulua tirskahduksia, ja mieliala alkoi ko­hota kun Felipe venyttäytyi täyteen puolentoista metrin mit­taansa silmät muljollaan kuin etikkaan säilötyt saksanpähki­nät.

– Minulla on semmoinen veitsi jota olen teroitellut sinunlaisiasi varten, Panacero. Se on pitkä ja ohut, ja minä aion tyr­kätä sen sinun persreikääsi. Muut miehet jatkoivat Seiska tarjous -korttipelin pelaamistaan.

– No, täytyy myöntää että sen ylemmäs sinä et juuri yletykään!

Pasqual, jonka rinta oli leveä kuin lipasto, oli tukehtua nau­ruun. Felipe pyörähti häneen päin raivosta tanssahdellen.

– Vai on se hauskaa häh? Felipe on pelle. No, te siat saatte tehdä oman sapuskanne. Minä lopetan. Heti kun pääsen mai­hin minä etsin itselleni kunnollisen aluksen. Semmoisen missä on miehiä… enkä mitään uivaa sikalaa.

Tommy nousi ja yritti kiertää käsivartensa ystävällisesti Felipen harteille. — Älä ota sitä niin vakavasti, Felipe.

– Minä en ota sitä ollenkaan, senkin siat. Tästä lähtien mi­nä kokkaan pelkästään naisille ja päällystölle. Naiset! Ne sen­tään ymmärtävät kunnon ruuan päälle. Tiedättekös mitä ne filmitähdet sa­noivat minun lihapullistani? Häh?

– Sanoivat että ne ovat tosi erikoisia. Hyvin erikoisia. Se neiti Curtis sanoi ettei ole ikänä maistanut mitään semmoista.

– Sanoiko se niin ennen vai jälkeen oksentamisen? Panacero kysyi.

—Jälkeen, Felipe karjahti. — Sen jälkeen kun ne olivat syö­neet ne kaikki.

Hän mulkaisi miehiin halveksivasti ja marssi suutuksissaan takaisin keittiöönsä. Ovella hän pysähtyi, katsoi taakseen ja sa­noi silmät ilkeästi kiiluen: — Älkääkä te siat yrittäkökään anel­la minulta rommia. Teille sitä ei liikene!

– Tarkoittikohan se sitä? Santiano kysyi hänen mentyään.

– Siitä rommista, minä meinaan?

– Se bluffaa, Panacero sanoi, mutta ei kuulostanut vakuut­tuneelta.

– Kyllä sillä voi jotain olla jemmassa, sanoi Barbeza, pitkä nyreännäköinen merimies jolla oli harmahtava tukka ja synkänraskaat piirteet. Hän oli kahden pullon mies, nippasi tule­maan ihan sikapäiseksi kolmannestaan. Selvänä oleminen oli hänestä ilmeisen epämiellyttävää, tottumaton siihen kun oli.

– Culpepper olisi kyllä löytänyt sen, Tommy sanoi. — Se­hän on hakenut tekosyytä mokomaan siitä pitäen kun ensim­mäisen kerran kiikutti raamattunsa alukseen.

– Luuletkos sitten että tätä tämmöistä vielä jatkuu? Santia­no kysyi, ja hiki kihosi hänen sairaanharmaille kasvoilleen.

– Kapteeni siihen ensinnä sortuu, Panacero julisti. — Siitä voin lyödä vaikka vetoa.

– Kuinka paljon? Torres kiirehti kysymään.

Panacero ei ollut kuulevinaan, vaan kehitteli ajatustaan yhä innostuneemmin. — Ensinnäkin kapteeni on ginimiehiä, ja se aine hajottaa maksan rommia paljon pikaisemmin. Minä lyön vetoa ettei se kykene toimimaan kahtatoista tuntia kauempaa ilman ryyppyä, ja huomiseen mennessä siltä on unohtunut ko­ko sakemannijupakka. Ei se muuta kykene miettimään kuin mistä saisi paukun.

Kaiken alku ja juuri

Tuntui mahdottomalta uskoa, että sodan rumuus saattoi tunkeutua sinne, tuhota Karibianmeren rauhan ja kauneuden, nielaista heidät karkeuteensa. Ja silti, vähemmässä kuin yhdes­sä päivässä se oli tahrinut heidän elämänsä niin etteivät he kos­kaan enää palaisi entiselleen. Hän aprikoi Sladea, joka mietti hytissään saksalaistappajaa. Vaikka ne ruumiit jotka oli­vat kelluneet aalloilla kuin kummalliset meren raadot olivat järkyttäneet heitä kaikkia, Slade tuntui kokeneen sen syvem­min kuin muut. Tuntui siltä kuin tuo näky olisi riuhtaissut hä­net irti siitä idyllisestä elämästä, jota hän oli kaikki nämä vuo­det viettänyt ja muuttanut hänen paratiisinsa painajaismaailmaksi, jonka voi tuhota vain vapauttamalla Karibianmeren siitä aluksesta joka oli kaiken alku ja juuri.

Culpepper rypisti otsaansa ajatukselle ja ihmetteli kapteenin raivoa. Se oli niin vastakkaista hänen normaalille käytökselleen — vaikka oli myönnettävä että hän oli harvoin niin selvä että käyttäytyi normaalisti — että yksi ainoa tapahtuma tuntui ou­don pieneltä niin suuren muutoksen aiheuttajaksi. Sladen menneisyys oli aina ollut hämärän peitossa, eivätkä edes ne jot­ka olivat tunteneet hänet edellisellä aluksella, jolla hän oli pur­jehtinut pitkin Etelä-Amerikan rannikkoa olleet saaneet selvil­le, missä hänen uransa oli alkanut tai edes miten hänestä oli tullut kapteeni. Hän ei koskaan puhunut menneisyydestään eikä aluksista joilla oli purjehtinut. Ja silti Culpepper oli en­simmäinen tunnustamaan että kapteeni oli verrattoman taita­va kun vain vaivautui keskittymään työhönsä. Väliin he olivat joutuneet vaikeisiin tai vaarallisiin tilanteisiin, ja silloin kap­teeni pystyi jakelemaan määräyksiä tiukkaan tahtiin ja hoitele­maan koko komentosiltaa niin pätevästi että semmoista oppi ainoastaan isojen varustamoiden palveluksessa. Silti hän ei kos­kaan puhunut niistä ajoista, ei koskaan kertoillut tarinoita oppivuosistaan merillä. Tuntui kuin koko menneisyys olisi lukit­tu pois, kirjaan joka oli suljettu ikuisiksi ajoiksi koska se ehkä oli liian tuskallista luettavaa.